Suomikuva kirkastuu Ruotsissa

06.03.2023 klo 16:36
Finlandsintresset ökar i Sverige

LOVIISAN POHJOLA-NORDEN
POHJOLA-NORDEN I LOVISA

Tiedote / Meddelande
Julkinen / Publiceras 8.3.2023

                                      

SUOMIKUVA KIRKASTUU RUOTSISSA

Suomen asema  ajankohtaisessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa on merkittävällä tavalla avannut Ruotsin suuren yleisön silmät Suomelle, totesi Raija Airaksinen-Björklund Loviisan Pohjola-Norden-yhdistyksen kevätkokouksessa 7.3.2023 pitämässään esitelmässä.

Ruotsinkielen lähettiläänä Suomessa ja suomalaisen kulttuuritietoisuuden levittäjänä Ruotsissa toiminut Airaksinen-Björklund arvioi suomenkielisten hallintoalueiden merkityksen luoneen pohjan ruotsinsuomalaisten kulttuurin ymmärrykselle Ruotsissa. Rinnakkaisena Suomi-kuvaa kirkastavana tekijänä on  kasvava suomenruotsalaisten panos varsinkin naapurimaamme elinkeinoelämässä. Vasta viimeaikainen turvallisuuspoliittinen keskustelu NATO-kysymyksineen on kuitenkin nostanut Suomen jokapäiväiseen kuvaan.  Myönteiselle asenteelle on  pitkäaikainen Ruotsissa harjoitettu kulttuuri- ja koulutustyö ollut merkittävänä tekijänä.

Eduskuntavaalikeskustelu

Sääntömääräisten asioiden lisäksi Loviisan Pohjola-Nordenin keväkokouksessa luotiin katsaus alkaneen kevään toimintaan. Seuraavana tapahtumana on 16.3. kello 18 Loviisan Seurahuoneella yleisötilaisuutena järjestettävä Uudenmaan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaiden pohjoismaisiin asioihin keskittyvä keskustelu. Poliitikkopaneelia johtaa aikaisempi Ylen pohjoismainen kirjeenvaihtaja Kirsi Heikel.

 

FINLANDSINTRESSET ÖKAR I SVERIGE

Finlands position i den aktuella säkerhetspolitiska situationen har i Sverige märkbart öppnat den stora allmänhetens ögon för Finland, konstaterade Raija Airaksinen-Björklund i sitt anförande vid Pohjola-Nordens Lovisa-förenings vårmöte 7.3.2023.

Airarksinen-Björklund, som tidigare verkat som svensk språkambassadör i Finland och finsk kulturinformator i Sverige, fastslog i sitt anförande de finskspråkiga förvaltningsregionernas betydelse som viktigt underlag i förståelsen för finsk kultur i Sverige.  Betydande verkan i sambandet har även det växande finlandssvenska inslaget haft, i hög grad i landets näringsliv. Först den dagsaktuella säkerhetspolitiska situationen med NATO-frågan har dock lyft Finland som dagligt ämne i vårt grannlands offentlighet. Som underlag härvid har just den långvariga kultur- och utbildningsverksamheten i Sverige sin betydelse.

Riksdagsvaldebatt

Utöver stadgeenliga ärenden gavs mötet en inblick i föreningens verksamhet under innevarande vårperiod.  Närmast arrangeras en valdebatt rörande nordiska frågor med  riksdagskandidater i Nylands valkrets. Allmänheten är välkommen till valpaneldiskussionen, som avhålls på Lovisa Societetshus 16.3.2023 klockan 18. Politikerpanelen modereras av Kirsi Heikel, tidigare nordisk Yle-korrespondent.